Kun näin Arvottomat ensimmäisen kerran lokakuussa 1982, yksi maisema jäi vaivaamaan minua aivan erityisesti: Mannen ”yksinäisyysjaksossa” suunnilleen tunnin ja kuudentoista minuutin kohdalla oli otos, jossa Volga tulee alas hyvin jyrkkää, pomppuista ja kapeaa hiekkatietä. Maisemassa oli jotain tuttua, ja se jäi vaivaaman minua.
Mäen korkeus loi vaaraa muistuttavan näkymän, mutta eihän Arvottomia kuvattu vaaramaisemissa, vaikka Sotkamon korkeudelle asti mentiinkin. Missä muualla, etelämpänä voisi olla noin korkea vuori, jonka yli tulee kaiken lisäksi tie?
Viime vuoden syksyllä aloin digitoida mustavalkoisia valokuvia, joita isäni oli ottanut 1960-luvun alussa. Vastaan tuli kuvia Kärkisten lossilta Korpilahdelta – Arvottomien kuvauspaikka sekin yhden ilta-aurinkokuvan verran.
Pian niiden jälkeen käsiini osui korkealta otettu maisemakuva, joka näytti toisella tavalla tutulta.
Katsoin kuvan taakse: ”Maantie laskee Vaarunvuorelta Korospohjaan heinäk. 1960”, siellä luki isäni käsialalla. Ihan tuttu paikka minullekin, vaikka en sitä elokuvasta tunnistanut.
Kelasin Arvottomat ”yksinäisyysjaksoon”: siinä oli sama maisema ja melkein sama kameran paikka. Timo Salmisen kamera oli vain ollut tien reunassa, kun taas isäni oli seissyt keskemmällä tietä. Molemmissa otoksissa näkyy oikeassa reunassa kivinen kilometripylväs ja vähän taempana hiekkakasa. Vaarun mäki oli nimittäin niin jyrkkä, että talvella tarvittiin aina hiekkaa, ja kuulemma linja-auton matkustajat käskettiin silloin ulos autoa työntämään.
Vanha Vaarun tie oli käytössä enää vain vuoteen 1984. Siitä lähtien Vaaru on ylitetty pitkin uudempaa ja leveämpää tietä numero 610, joka sekin on melkoisen jyrkkä. Vanhasta tiestä ei ole enää jäljellä kuin metsittynyt kulku-ura.
Vaarunvuori sen sijaan oli otsikoissa koko 1980-luvun ja suurimman osan 1990-lukuakin paljon dramaattisemmasta syystä. Kerromme siitä Arvottomien Suomi -näyttelyssä.
